Heräsin puhelimen herätykseen, ensimmäistä kertaa sitten töitten loppumisen. Heräämisen syykin oli selvä, piti mennä työvoimatoimistoon. Minulla on työkkärissä höpöttely aika. Työhaun uusiminen on aina mukavaa puuhaa. Viimeksi sanoin polttavani pilveä hautaan saakka ja silti ne hommas mulle duunipaikan, tai harjottelupaikan mikä sitten myöhemmin sikisi duuniksi. Nousen sängystäni, savut, kahvii, savut, kahvii, savut ja olen valmiina päivän koitoksiin. Katson kellooni ja tajuan myöhästyväni. Myöhästyminen ei kuitenkaan tuota minkäänlaista huolta, vaan lähden matkaan rennon laiskasti. Pyörä alle ja kohti keskustaa. Työkkärissä suoraan virastoakan toimistoon. Toimistossa tapahtui jotakin hyvin outoa. Olen koko elämäni selitellyt mitä oudoimpia tarinoita työkkäriin, mutta koskaan he eivät ole lämmenneet elämän suunnitelmilleni. Nyt sanoin aikovani kirjoittaa kirjan. Työkkärimamma laittoi vain seuraavan tapaamisen kahden kuukauden päähän. Siihen asti minulla olisi vapaata kirjoitus aikaa ja työ tilannetta katsottaisiin sitten uudestaan. Olen ollut niinkauan työttömänä, että ne yleensä yrittää pakottaa mut jonnee ihme kursseille ja jotaa muuta paskaa tai tuet menee karenssii. Mutta ei tänään, joku ylhäällä taitaa rakastaa minua.
Palattuani työkkäristä, soitin puhelun kaverilleni. Meidän on tarkoitus kasata pieni kotistudio. Kaveri ei vastaa, nukkuu varmaan vielä. No... Ompahan vähän aikaa koomailla. Poltan savut ja jämähdän sohvan nurkkaan. Herään pari tuntia myöhemmin, puhelimen pirinään. Kaverini on herännyt ja minunkin oli siis aika herätä. Pomppasin ylös sohvalta ja mietin mitä olisi otettava mukaan. Päädyin siihen lopputulokseen että kuljetan ensimmäiseksi mikin. Töitteni alettua olin ostanut itselleni kunnollisen studiomikrofoonin. Olen musiikkia tehnyt koko elämäni, enemmän tai vähemmän. Nyt oli vuorossa rap-projekti. Pakkasin mikin johtoineen reppuun. Mikki telinettä en lähde nyt pyörällä kuskaamaan.
Matkani kulkee lähiöstä toiseen lähiöön. Kuumottaa kulkea pahamaineisilla alueilla, kallis mikrofooni repussa. Ikinä ei tiedä, jos joku pitkäkyntinen lyö mutkan ohimolle ja vaatii omaisuuden itselleen. Vaellan betoni helvetissä satojen betoni säiliöiden keskellä, joita kerrostaloiksikin kutsutaan. Kunnes löydän määränpäähäni. Pyörä lukkoon ja sisälle. Graffitien ja tagien peittämät seinät luovat tiettyä tunnelmaa. Viimein pääsen kaverille asti. Savuu, kaljaa, musiikkii. Elämä ei voisi olla paremmin.
Terveisin...........
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti